Kalenteri

Edellinen kuukausi Edellinen päivä Seuraava päivä Seuraava kuukausi
Vuoden mukaan Kuukauden mukaan Viikon mukaan Tänään Etsi Siirry kuukauteen
Hoitomeditaatio: Rohkeus elämänmuutokseen

Valon Portti - Hoitomeditaatio:   Rohkeus elämänmuutokseen
la 19.5.2018
klo 19-20, 20€

Tämä on energiahoito/tietoisuussessio, jonka aikana autetaan osallistujia tehdä tarvittava elämänmuutos.

Muutoksentarve voi kasvattaa jo kovastikin painetta joidenkin kohdalla, jos ei omaa rohkeutta tehdä muutoksia. Sitä tyytyy vanhaan, vaikkakin jo kokee sen itselleen toimimattomaksi. Pelko tulevaisuudesta, mitä tapahtuu kun alkaa toteuttaa konkreettisesti huolella mielessään ja sydämessään vaalimia muutoksia. Usein meiltä puuttuu rohkeus ottaa se ratkaiseva askel ja pistää elämänsä remonttiin. Meiltä puuttuu itseluottamusta tai luottamusta elämän kantavuuteen.

Kyse voi olla uudesta työstä, uuden alan opiskelusta, suhteen päättämisestä, suhteen aloittamisesta tai siihen sitoutumisesta, perheenlisäyksestä, paikkakunnan vaihdosta, omien ongelmallisten tapojen historiaan jättäminen, mitä vain.
Usein pelkäämme miten tekemämme muutokset vaikuttavat läheisiimme, mutta jossain vaiheessa sitä herää kohdassa, jossa toisten odotusten mukainen elämä ei enää tyydytä, vaan sitä astuu oman elämänsä herruuteen ja alkaa luoda itsensä näköistä elämää.

Tämä hoitokerta keskittyy poistamaan ne alkysyyt ja ylläpitäjät egotietoisuudesta, jotka pitävät yllä tilaa, jossa emme uskalla tehdä tarvittavia muutoksia elämässämme.

Hoitokerran aikana viedään osallistujat korkeampaan tietoisuudentilaan, joka mahdollistaa esteiden poistumista egotietoisuudesta. Hoidon aikana poistetaan henkilökohtaisen karman lisäksi myös sukulinjan karmaa, joka on ollut painolastina aiheeseen liittyen, sekä alitajuisia pelkoja.

Hoidossa käytetään Puhtaan Alkulähteen energiaa ja tietoisuutta, joka aktivoi luontaisen muutos- ja kasvuprosessin osallistujan vastaanottokapasiteetin mukaisesti.

Hoito vastaanotetaan omassa rauhassa rentoutuen, aloillaan leväten. Energiahoidolle tyypillisiä puhdistusoireita voi ilmetä ennen, aikana tai jälkeen hoidon.
Energiaterapiaa ei ole tarkoitettu korvaamaan lääkärin antamaa hoitoa tai lääkitystä.

Ilmoittautumiset: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., 040 5002240

Olet lämpimästi tervetullut mukaan lähemmäs todellista Itseäsi!

 

Toukouun muita kaukohoitoaiheita:
ke 9.5.    Turhautuminen
to 10.5.   Uskottomuus
ma 14.5. Fyysisen kehon huolenpito
ti 15.5.    Toisten ongelmien kantaminen
to 17.5.   Sisäiseen luomisvoimaan luottaminen
la 19.5.    Rohkeus elämänmuutokseen
ti 22.5.    Pessimismi
to 24.5.   Ennakkoluulottomuus
la 26.5.   Rentoutus hoito
ti 29.5.   Jumalallisen feminiinivoiman aktivointi
ke 30.5.  Arvottomuuden tuntu
to 31.5.  Halveksunta

Netta Cosgrove on pitkänlinjan energiahoitaja, reiki master, seichem master, energiaterapeutti ja kouluttaja, oneness ohjaaja, MA'A Äiti Maa hoito- ja meditaatiomenetelmän perustaja.