Kalenteri

Edellinen kuukausi Edellinen päivä Seuraava päivä Seuraava kuukausi
Vuoden mukaan Kuukauden mukaan Viikon mukaan Tänään Etsi Siirry kuukauteen
Täydellinen kuunpimennys -hoitosessio

Valon Portti -hoitomeditaatio:
Täydellisen kuunpimennyksen ajan hoitosessio

pe 27.7.2018
klo 19-20, 20€

Tämä on energiahoito/tietoisuussessio, joka ajoittuu täydenkuun voimakkaaseen aikaan. Tällä kertaa on myös täydellinen kuunpimennys. Keskityn hoitotunnin lisäksi osallistujiin varsinaisena kuunpimennyksen hetkenä, kello 23.20.

Nyt parhaillaan menossa oleva voimakas tietoisuusmuutoksen vaihe antaa meille mahdollisuuden irtautua vanhasta toimimattomasta ja sallia uuden itsen tulla esiin. Olemme jo siinä kehityksen vaiheessa, että menneisyyden rajoittavista ehdollistumista on mahdollista vapautua yhä laajemmin ja antaa aidon itsen alkaa elää. Tämä tietysti vaatii halua luopua egosta täysin ja antautumista oman korkeimman itsen astua ohjaajan paikalle.
Monista meistä tuntuu nyt siltä, että vihdoin pystymme elämään ja luomaan yhä kasvavassa määrin korkeammasta itsestä käsin. On aika keskittyä nyt uuteen, korkeampaan tietoisuudentilaan, joka on jo avautunut monille ja on parhaillaan avautumassa kaikille ketkä ovat valmiita siirtymään egotietoisuuden rajoitteista vapauteen, ykseyteen. Omaan voimaan ja myötätuntoiseen sydämeen kasvu, on jatkuvaa avautumista tietoisuuden syvemmille tasoille.
Tämä täydenkuun hoitokerta on tarkoitettu auttamaan osallistujia eteenpäin nyt tässä huimassa muutoksessa.

Hoitomeditaation aikana hoidetaan perimmäisiä syitä henkiseen kärsimykseen, emotionaaliseen tasapainottomuuteen ja fyysisiin ongelmiin, sekä aktivoidaan hoidettavan luontaisia, positiivisia ominaisuuksia ja kykyjä.Hoito ohjautuu osallistujan sen hetkisten tarpeiden mukaan, tai hoidettava voi halutessaan itse määrittää hoidon aiheen aikomuksensa avulla.

Hoidon aikana poistetaan henkilökohtaisen karman lisäksi myös sukulinjan karmaa, joka on ollut painolastina aiheeseen liittyen.
Hoidossa käytetään Puhtaan Alkulähteen energiaa ja tietoisuutta, joka aktivoi luontaisen muutos- ja kasvuprosessin osallistujan vastaanottokapasiteetin mukaisesti.

Hoito vastaanotetaan omassa rauhassa rentoutuen, aloillaan leväten. Energiahoidolle tyypillisiä puhdistusoireita voi ilmetä ennen, aikana tai jälkeen hoidon.
Energiaterapiaa ei ole tarkoitettu korvaamaan lääkärin antamaa hoitoa tai lääkitystä.

Ilmoittautumiset: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., 040 5002240

Olet lämpimästi tervetullut mukaan lähemmäs todellista Itseäsi!

Netta Cosgrove on energiahoitajien kouluttaja, energiaterapeutti, oneness ohjaaja, MA'A Äiti Maa hoito- ja meditaatiomenetelmän perustaja.